Yhdistys 
Venäjänsininen kissa
Vanhassa venäläisessä rukouksessa pyydetään erityistä suojelusta ”pienelle siniselle kissalle, joka on kotiemme kaunistus”. Kissalla tarkoitetaan venäjänsinistä (eng. Russian Blue), joka on yksi vanhimmista alkuperäisroduista. Se rekisteröitiin vuonna 1948.
Rotu on kotoisin Venäjältä, mutta sitä on kasvatettu pääasiassa muualla, ensin Englannissa jo 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, myöhemmin 1940-luvulta alkaen Tanskassa ja Ruotsissa. Nykyään venäjänsininen tunnetaan kaikkialla, missä rotukissoja kasvatetaan. Meille Suomeen tuotiin ensimmäinen Ruotsissa kasvatettu venäjänsininen vuonna 1963. Mutta vasta 1990-luvulla rodun kasvatuksesta innostuttiin meillä toden teolla. Tuolloin venäjänsinisiä näki lähes joka näyttelyssä, ihmiset ihastuivat kauniiseen, persoonalliseen kissaan ja yhä useampi halusi itselleen oman kodin kaunistuksen. Tällä hetkellä venäjänsinisten lukumäärä Suomessa on runsaat 500.
Venäjänsininen ei ole kaunis vain ulkonäöltään. Toki sen hopeisen siniseltä hohtava turkki, vihreät silmät ja solakka
ruumiinrakenne ihastuttavat katsojan ensi silmäyksellä, mutta sen luonteen kauneuden huomaa vasta kun on elänyt kissan
kanssa. Venäjänsininen on älykäs ja seurallinen kissa, jolla on hyvä itsetunto. Se viihtyy ihmisen kanssa ja osoittaa sen
selvästi monin tavoin. Jos kissa on ollut kotona yksinään koko päivän, kotiin tullessasi se on ovella vastassa, puskee
jalkojasi ja sitten hyppää olkapäällesi nojailemaan ja kyselemään, miten päiväsi meni ja oletko nyt iloinen, kun olet
kotona kissasi kanssa. Useimmilla venäjänsinisillä on melko hiljainen, vivahteikas ääni, jolla ne osaavat ilmaista
tunteitaan erinomaisesti (toki ääntä lähtee tarvittaessa enemmänkin). Kun istahdat sohvalle lukemaan lehteä, se asettuu
syliisi onnellisena kehräämään. Mutta jos annat sen ymmärtää, että se häiritsee lehdenlukuasi, se loukkaantuu ja lähtee
pois. Venäjänsininen osoittaa harvoin mieltään eikä onneksi kauan muista ikäviä asioita, vaan hiipii kohta uudelleen
syliisi hyrisemään.
Venäjänsinisen seurallisuus ei jää pelkästään perheenjäsenten iloksi, kissat ovat kiinnostuneita myös kotiin tulevista vieraista. Koskaanhan ei tiedä, kenen syliin pääsee kehräämään tai kuka suostuu harjaamaan turkin kiiltäväksi. Eivät kaikki venäjänsiniset toki tungeksi vieraita vastaan ovelle, moni osaa arvokkaasti odottaa sivummalla ja kuulostella vieraan laatua. Hetken kuluttua voikin sitten suorittaa näyttävän sisääntulon ja tehdä kymmenen parasta temppua, jotta vieraan mielenkiinto ei siirry kissasta muihin kohteisiin.
Venäjänsininen tulee hyvin toimeen muiden kissojen, koirien ja lasten kanssa. Jos leikki käy liian rajuksi, venäjänsininen pystyy aina loikkaamaan hattuhyllylle tai kirjakaapin päälle omaan rauhaansa. Monet venäjänsiniset, varsinkin nuoret kissat, ovat aktiivisia joka asiassa. Ne kurkkivat olkapäältäsi, pesetkö hampaasi huolellisesti tai laitatko aamupuuroosi suolaa. Ne kipittävät saunaan kokeilemaan ylälauteen lämpötilaa tai loikkaavat parvekelaatikkoon haistelemaan orvokin tuoksua. Venäjänsiniset ovat todella taitavia liikkumaan nopeasti: ne hyppäävät korkealle ja juoksevat lujaa. Mutta onneksi myös hallitsevat liikkeensä taitavasti. Harvoin tapahtuu törmäyksiä maljakoiden kanssa. Fysiikan laeille ne eivät tietenkään voi mitään: jos kristallivaasi nyt sattuu olemaan keskellä kulkureittiä ja kissan vauhti on kova, niin minkäs sille sitten mahtaa…
Toisaalta olen omin silmin nähnyt, miten kissa hypyn aikana muuttaa suuntaa, kun se lattialta pöydälle hypätessään huomaa kahvikupin, johon se ei halua laskeutua.
Venäjänsinisten leikki-ikää jatkuu hamaan vanhuuteen asti. Pennut ja nuoret kissat leikkivät itsekseen tai toistensa
kanssa, ja leluksi kelpaa melkein mikä vain. Vanhempia kissoja pitää vähän aktivoida. Höyhentupsu, pörröinen hiiri tai
fleecenauha kepin päässä saavat kyytiä niin vanhoilta kuin nuorilta kissoilta, kun venäjänsininen on päättänyt saada
saaliinsa kiinni. Se osaa myös noutaa pieniä leluja tai paperipallosia. Minun vanhin kissani - yli 16-vuotias
kastraattirouva - kantaa minulle vuoteeseen lahjoja, esim. kyniä, omia kynsisaksiaan, mittanauhaa ja muuta pientä,
joka pysyy hampaissa. Hampaittensa lisäksi venäjänsininen osaa varsin taitavasti käytellä tassujaan ovien ja
lipastonlaatikoiden avaamiseen. Jos se haluaa avata oven, se avaa sen - paitsi jos
isäntäväki on kääntänyt kahvan ylöspäin. Sille tilanteelle venäjänsininen ei mahda mitään!
Kun otat venäjänsinisen kumppaniksesi, saat siitä elinikäisen uskollisen ystävän. Venäjänsininen on terve rotu, perinnöllisiä sairauksia ei ole. Kissan keskimääräinen elinikä on 13-15 vuotta. Tietenkin sairauksia tulee, ja moni joutuu luopumaan kissastaan aivan liian varhain, mutta moni myös saa pitää rakkaan lemmikkinsä odotettua kauemmin.
Lopuksi pieni vinkki: kun otat venäjänsinisen kotiisi, huomaat ehkä piankin, että yhteiselosta niin onnellista kuin se onkin, puuttuu jotain. Sinulla on kissa, kissalla on sinut, mutta mikä tekisi teidät molemmat vieläkin onnellisemmaksi? No, tietenkin toinen venäjänsininen.