Venäjänsininen kissa

Venäjänsinisen kissan historialliset tassunjäljet johtavat Venäjälle. Siellä on sinisiä kissoja pidetty onnen tuojina, kotien kaunistuksena. Sinisiä, vihreäsilmäisiä, kissoja ovat hovissaan pitäneet lemmikkeinään Venäjän hallitsijatkin -mm. keisarinna Elisabet I 1700-luvulla ja tsaari Nikolai I 1800-luvulla.

Viime vuosisadan loppupuolella tuotiin Englantiin sinisiä kissoja Venäjältä. Valokuvista ne on helppo tunnistaa nykyisten venäjänsinisten esivanhemmiksi. Rotua kasvatettiin, mutta se ei saanut kovin suurta suosita, sillä näyttelyissä tuomarit suosivat tukevampaa kotimaista brittityyppiä. Vähitellen kasvatustyö loppui lähes kokonaan. Se alkoi uudelleen toisen maailmansodan jälkeen Ruotsissa.

Suomessa syntyi ensimmäinen venäjänsininen pentue 1960-luvulla, mutta määrätietoinen kasvatustyö alkoi 80-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Tällä hetkellä kasvatustoiminta on vilkasta.

Rodusta

Venäjänsininen on erittäin viehättävä sekä ulkonaisilta ominaisuuksiltaan että luonteeltaan. Se on hoikka ja siro, mutta silti jäntevä ja voimakas. Se liikkuu joustavasti ja notkeasti, ja kissa muistuttaakin pientä harmaata pantteria. Raajat ovat pitkät ja hoikat, kaula pitkä, samoin kärkeä kohti kapeneva häntä. Pää on lyhyt kiila, päälaki pitkä ja litteä, nenänvarsi suora ja leuka voimakas. Korvat ovat isot ja avoimet. Silmät ovat venäjänsinisen kaunistus. Ne ovat isot, kaukana toisistaan, mantelinmuotoiset ja loistavan voimakkaan vihreät. Turkki on keskisininen, silkkisen pehmeä, hopeanhohtoinen. Venäjänsinisellä on hento vivahteikas ääni, jota se käyttää säästeliäästi.

Luonteeltaan kissa on älykäs ja seurallinen. Se osallistuu mielellään kodin puuhiin, mutta ehtii kuitenkin viettää kehruutuokioita isännän tai emännän sylissä.

Lainaus Suomen Kissaliitto